Nina Ruotsalainen

Nina Ruotsalainen

Kesäkuussa nousussa: vedenpaine ja jännitys.

Bookmark and Share

ke 1. heinäkuuta 2009 01:43:16

On mielettömän jännää olla mukana tekemässä jotain ennennäkemätöntä.

Ihmistulvan kaltaista suurenluokan koko kansalle suunnattua ilmastotapahtumaa ei ole koskaan aiemmin toteutettu Suomessa. Vaikka suunnittelemmekin maamme isointa ja kauneinta ilmastotapahtumaa hulluudenkiilto silmissämme ajoittain loistaen, ei visiota tuhansista  ihmisistä tulvimassa ympäri Helsinkiä voi pistää suuruudenhulluuden piikkiin. Nyt jos koskaan on aika osoittaa huolensa ilmaston puolesta ja vaatia toimia sen pelastamiseksi. Ainoastaan viime vuodet kiven alla uutispimennossa asuneilla on varaa jättää Ihmistulva väliin. (Suosittelemmekin, että kaikki Rautatientorille 5.9. saapuvat kääntäisivät kaikki matkanvarrelle sattuvat kivet ympäri, ottaisivat alla nukkuvia mattimyöhäsiä kädestä kiinni ja ohjaisivat heidätkin paikanpäälle.)

Esikuvia Ihmistulvalle löytyy mm. Belgiassa toteutetusta rantavideosta, joka toimii innostavana esimerkkinä siitä mitä pari tuhatta ihmistä voivat saada aikaan tärkeän asian puolesta. Videosta välittyvä fiilis vakuuttaa joka katselukerralla.

Esikuvastaan poiketen, Suomessa järjestettävä Ihmistulva kasvaa mittakaavassa päivän pituiseksi suurtapahtumaksi. Ihmistulva-kulkueen eduskuntatalolla muodostaman viestin lisäksi on haluttu antaa osallistujille tilaisuus nauttia loistavien bändien keikoista, sekä mahdollisuus seikkailla järjestö- ja ruokakojujen muodostamassa telttakylässä. Tavoitteena on, että kaikki osallistujat voisivat nauttia päivästä niin kulkueessa tulvien kuin musiikkia hodari kourassa kuunnellen. Tärkeintä on fiilis; se että on ollut mukana tekemässä jotakin tärkeää.

Tässä blogissa kerromme Ihmistulvan toteutusprosessin etenemisestä. Täältä löydät uusimmat tulvauutiset, kuulet vedenpaine-skaban palkinnoista ja voittajista, sekä pääset lukemaan vierailevien bloggareidemme fiiliksiä Ihmistulvasta. Ihmistulvan uusimmat kuulumiset loydät myös sosiaalisesta mediasta, voit seurata meitä Twitterissä ja liittyä Ihmistulvan Facebook-ryhmään.

Kesäkuun kääntyessä kohti loppuaan ja Suomen asettuessa lomatilaan heinäkuun ajaksi, vetäytyvät Ihmistulvan tekijätkin hetkeksi lomanviettoon. Huoleen ei kuitenkaan ole aihetta, sillä palaamme sorvin ääreen elokuussa niin täpinöissämme ja painetta täynnä, että ei ole epäilystäkään siitä etteikö Ihmistulvasta tulisi koko syksyn mukaansatempaavin tapahtuma. Niin kuin vanha sanonta kuuluu: Tämä on vain tyyntä tulvan edellä.
Tulva-terveisin,

Nina

Ps. Huomionarvoista on se, että vaikka heinäkuu muutoin hiljentää Suomen, ei Ihmistulvan nettisivuilla nukuta. Vedenpaine-skabassa jaetaan viikoittain mitä hienoimpia palkintoja, jotka ovat omiaan kesäloman tai työviikon ilostuttajina. Eli ei kuin painetta mittaamaan!

« Takaisin

|

Blogi

RSS RSS-syöte

Ihmistulvan jälkimaininkeja: miksi ilmastolaissa on mieltä

09.09.2009

Kokoomuksen Eija-Riitta Korhola kommentoi blogissaan ilmastolakia. Oikaisen tässä kirjoituksessa muutamia Korholan asiavirheitä ja vastaan hänen esittämiinsä näkemyksiin.

Lue lisää »


Huomenna tulvii!

04.09.2009

Hyvät Ihmistulvalaiset! Suomen suurimpaan ilmastotapahtumaan on enää päivä! Ohessa lyhykäinen Ihmistulvaohjeistus ja uusimmat kuulumiset tulvan harjalta.

Lue lisää »


Pyörä jokaiseen lähtöön

26.08.2009

Pyöräily on päästötöntä, terveellistä ja mukavaa. Silti yhä vain harva kulkee päivittäisiä matkojaan Suomessa pyörällä. Miksi ihmeessä?

Lue lisää »


ma ti ke to pe la su
30 31 01 02 03 04 05
06 07 08 09 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 01 02 03 04

RSS RSS-syöte