Mökkilaiturilla tulvii.
ke 15. heinäkuuta 2009 13:12:48
Heinäkuun helteistä, ukkoskuuroista ja maamme vallanneesta kesäloma-aallosta huolimatta Ihmistulva pauhaa riuskasti eteenpäin.
Heinäkuun helteistä, ukkoskuuroista ja maamme vallanneesta kesäloma-aallosta huolimatta Ihmistulva pauhaa riuskasti eteenpäin. Vaikka omalta osaltani lomaillessa ajankäyttö painottuu vanhojen akkareiden lukemiseen ja saunan lämmittämiseen, on mökkilaiturilta käsin ehditty pohtia niin Ihmistulvan esiintyjiä, kuin tapahtumapäivän jätehuoltoakin. Toteutuksen saralla konkreettisin edistysaskel on kuitenkin painotuoreet Ihmistulva-julisteet ja -flaijerit. Kyseisiä lappusia ja lehtisiä leviää piakkoin katukuvaan enemmänkin, tosin jakeluvapaaehtoiseksi saa silti toki ilmoittautua, jotta oma korttelikin on mahdollisimman tulvatietoinen. Julisteiden ja flaikkujen lisäksi ensimmäiset tapahtumaviirit ovat valmiita. Parimetrisiä, sinisiä lippuja on tarkoitus kuljetella mukana kesän eri tapahtumissa, joten näitäkin voi bongailla festareilla ja muissa suviriennoissa.
Vedenpaine-skabassa on jännittävät hetket edessä, kun palkintoja ruvetaan ensi viikolla pistämään jakeluun. Kilpailun palkintoarsenaali sen kun kasvaa, joten kannattaa käydä tarkistamassa jatkuvasti päivitettävää palkintosivua. Ensi viikon palkintona arvomme kaikkien painetta kasvattaneiden kesken verkkokauppa Yalon lahjakortin, joka on arvoltaan 35 euroa. Yalon sivuilla voi käydä fiilistelemässä ihania, ekologisesti ja eettisesti valmistettuja vaatteita. Allekirjoittanut, joka on viettänyt viimeisen viikon kulahtaneissa, haaroista ratkenneissa mökkiverkkareissa, näistä jo haaveileekin.
Lomaterveisin,
Nina
Blogi
Ihmistulvan jälkimaininkeja: miksi ilmastolaissa on mieltä
09.09.2009
Kokoomuksen Eija-Riitta Korhola kommentoi blogissaan ilmastolakia. Oikaisen tässä kirjoituksessa muutamia Korholan asiavirheitä ja vastaan hänen esittämiinsä näkemyksiin.
Huomenna tulvii!
04.09.2009
Hyvät Ihmistulvalaiset! Suomen suurimpaan ilmastotapahtumaan on enää päivä! Ohessa lyhykäinen Ihmistulvaohjeistus ja uusimmat kuulumiset tulvan harjalta.
Pyörä jokaiseen lähtöön
26.08.2009
Pyöräily on päästötöntä, terveellistä ja mukavaa. Silti yhä vain harva kulkee päivittäisiä matkojaan Suomessa pyörällä. Miksi ihmeessä?
| « | helmikuu | |||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
| 30 | 31 | 01 | 02 | 03 | 04 | 05 |
| 06 | 07 | 08 | 09 | 10 | 11 | 12 |
| 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 |
| 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 |
| 27 | 28 | 29 | 01 | 02 | 03 | 04 |